torstai 31. joulukuuta 2015

♥ 2015 ♥

10.1. Vuoden ensimmäiset kilpailut, samalla myös Elsin ensimmäiset kilpailut.
18.1. Isla täytti vuoden.

8.2. Isla muutti uuteen kotiin, tytöstä kuulen nykyään aktiivisesti pelkkää hyvää. Myös viimeiset tomegat muuttivat uusiin koteihin.
14.2. Vuoden ensimmäiset viralliset kilpailut, ystävänpäiväkilpailut. Toukka voitti eliitin, Omega klassautui vaikeaan suoraan ja Elsi sai ensimmäisen klassauspisteen.

1.3. Kasvattimme Ron nukkui ikiuneen.
15.3. Maaliskuussa kisattiin vain lappeenrannassa nuorten kanien kanssa. Elsi klassautui keskivaikeaan suoraan ja Tomegat kisasivat ensimmäistä kertaa.

11.-12.4. Petexpo, kaneilla meni erittäin hyvin.
18.-19.4. Järjestin Milan kanssa kilpailut Vantaalle.
25.4. Toukka täytti 3 vuotta.
26.4.Omega klassautui eliitti mutkalle.

1.5. Emma kävi kanin kanssa meillä, sekä Sera ja Sani hyppivät esteitä.
10.5. Elsi klassautui vaikeaan suoraan ja Sera keskivaikeaan suoraan. Sani kisasi ensimmäistä kertaa keskivaikeassa.
16.5. Marli muutti minun luokse. Sera kisasi ensimmäiset keskivaikeansa, Elsi ensimmäisen vaikean suoran.
17.5. Omega klassautui eliitti suoralle.

13.-14.6. Sani klassautui molempiin vaikeisiin.
17.6. Omega juhli 2-vuotis synttäreitä.
28.6. Toukka sai kasaan 9 voittoa eliitti suoralta, saavuttaen täten Champion-tittelin.

11.-12.7. Elsi ja Sera klassautuivat vaikeaan mutkaan.
25.-26.7. SM-kilpailut. Sani klassautui eliitti mutkaan ja nuorimmaiset menivät hienoja ratoja. Mahtava viikonloppu täynnä iloa!
28.7. Minä ja Halla vietimme synttäreitä.

5.9. Elsi klassautui eliitti suoralle ja täytti samana päivänä vuoden.
12.9. Sani klassautui myös suoralla eliittiin ja Sera voitti ensimmäisen kisaamansa vaikean suoran.

3.10. Himpe tuli hoitoon.
7.10. Elsiä tuli hoidettua koko päivä mahassa olleen kaasun takia.
30.10. Erittäin hauskat halloween kisat humppilassa!

7.-8.11. Lemmikkimessut, Sani ja Toukka voittivat eliitti mutkan ja Elsi klassautui eliitti mutkaan. Mahtava viikonloppu, kera mahti ihmisten! Myös vuoden viimeiset kilpailut meidän porukalle.
10.11. Tomegat täyttivät vuoden.
15.11. Halla muutti uuteen kotiin.

9.12. Elsi synnytti 6 upeaa poikasta.
30.12. Vuoden hyppykani tulokset muuttivat Toukan nimeä. Toukka oli siis tämänkin vuoden hyppykani, joten nimeen tuli lisää VH-15-titteli.



Tämän postauksen myötä hyvää uutta vuotta kaikille, onnea tulevaan kisavuoteen ja terveitä pupuja! Vuosi oli minulle huippu, kiitokset kaikille ketkä ovat olleet mukana menossa.

lauantai 19. joulukuuta 2015

Maailmaa näkevät

Aikeena oli julkaista ideallinen postaus, mutta sen ollessa kesken tulee tähän väliin poikaspäivitys. Ehkä seuraavana sitten erilaista postausta. :D Kaikki poikaset ovat avanneet silmänsä, sekä ovat reippaita. Tänään otin joitakin kuvia ja päätimpä kuvata muutaman videopätkän. Tässä olisi siis pieniä lapsosia.

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Viikon ikäiset!

Poikaset täyttivät tänää jo viikon. Hirmuisestihan nuo ovat kasvaneet, toivon mukaan pian alkavat availemaan myös silmiä. Poikaset voivat kaikki hyvin ja ovat kasvaneet tasaisesti. Pitemmittä puheitta siirrytään poikasten kuviin.

Mikä poikasista on juuri sinun lemppari?
1.



2.



3.




4.


5.



6.


perjantai 11. joulukuuta 2015

Vauvoja!

Elsi synnytti keskiviikkona 9.12. hienon kuusipäisen poikueen. Kaikki ovat hyvävointisia ja reippaita. Poikueen isänä toimii risteytys kani Elmeri. Elmeri on molempiin vaikeisiin klassautunut madagaskar viittakuvio, varustettuna aivan ihanalla luonteella! Elmeristä löytyy videopätkä tästä linkistä.

Poikue on sijoituspoikue, joka syntyi ja kasvaa täällä minun luonani. Elsihän on ollut tämän reilun vuoden sijoituksessa minulla Minnalta. Kovasti odotan, että pienoiset kasvavat hieman lisää ja avaavat silmät, täydellisiä ne ovat kuitenkin jo nyt. Täytyy toivoa, että kaikki pysyvät samankokoisina ja pesän lämmössä. :) Alla tänään otetut kuvat kaikista pienistä.

1.



2.


3.


4.


5.


6.

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Painajainen

Keskiviikko oli hyvin pitkä päivä. Ja uuvuttava. Pääsin koulusta neljältä ja saavuin kotiin vähän ennen viittä. Kävin nopeasti sisällä tuomassa koulutavarat ja vaihtamassa vaatteita, jonka jälkeen ajattelin mennä pystyttämään komppariaitausta kasvihuoneen edustalle. Vaan suunnitelmiin tuli suuri muutos.

Menin kanilaan ja ihmettelin miksi Elsi näytti niin väsyneeltä. Elsi ei tullut morjestamaan normaaliin tapaan, vaan pysyi paikoillaan. Tällä kertaa Elsi ei ollut voinut säikähtää mitään, eikä se kanilassa itseään satuttaisi. Elsi oli hyvin apaattinen.

Aloin epäilemään suolitukosta, sillä Elsi ei ollut halukas liikkumaan. Muutaman pelletin se nappasi, mutta sen jälkeen ei mikään ruoka kelvannut. Otin Elsin valjaisiin ja lähdin ulos juoksuttamaan sitä. Tällä kertaa Elsi oli täysin haluton liikkumaan, toisin kuin viime kerralla ulkona ollessaan aitauksessa lensi melkein iloloikka. Siinä juoksuttelin kania jonkin aikaa sen mitä pystyi, annoin myös ruiskulla vesi-ruoka sekoitusta pienen määrän.

Lopulta pistin viestiä kaverille, onko eläinlääkäri paikalla sillä hetkellä. Viisi minuuttia ja olin jo eläinlääkärillä kanin kanssa. Elsi sai kipulääkkeen ja nestettä ihon alle, sekä minä mukaan Elsille sekä tulevaisuuden varalle parafiiniöljyä ja critical carea. Maksoihan tuo eläinlääkärireissu paljon, mutta parempi pelata varman päälle.

Kotiin tultiin joskus ennen kuutta ja siitä alkoikin toivominen, että Elsi normalisoituisi. Pelkäsin kokoajan kun näin Elsin, että ilta jäisi viimeiseksi. Annoin critical carea, sekä hieroin mahaa. Koitin myös saada Elsin liikkumaan. Samalla hoitelin muita kaneja sen mitä pystyi, sekä juttelin kavereille. Tulipa siinä samalla todettua ettei kanilan patteri toimi, saa nähdä milloin menee kanila pakkasen puolelle.

Lopulta, yhdentoista aikoihin illalla Elsiltä tuli papana. Epäilen mahassa olleen kaasua, sillä hieroessa tunsin selvän "kaasupallon." Kaasu alkoi liikkumaan suolessa, jolloin myös suoli alkoi toimimaan. Seurailin vointia vielä jonkin aikaa, ennen kuin lähdin nukkumaan. Jätin Elsille yöksi häkin molempiin kerroksiin ruokaa, joista toinen oli seuraavana aamuna tyhjä. Nyt Elsi on taas normaali, rapsutuksia kerjäävä itsenä, mutta kurjaa se oli katsoa apaattista kania. Tuska näkyi niin selvästi.

Vietin koko päiväni koulun jälkeen kanilassa, yli kuusi tuntia. Ilta oli niin minulle kuin myös kanille pitkä. Illalle oli vaikka mitä suunnitelmia, mutta kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan. Tärkeintä on se, että kani on nyt kunnossa ja tiedän ainakin yrittäneeni parhaani. Tällä kertaa yritys palkittiin.
Korvat jo hieman hörössä. Elsi viestii paljon korviensa avulla, joten tämä oli hyvä merkki.

lauantai 5. syyskuuta 2015

Vuosi sitten

Syntyi kani nimeltä Maytime Enastående, tutummin Elsi.
Elsi, kasan keskellä pää ylöspäin.
En tiedä mistä aloittaisin. Elsi on upea, on aina ollut ja tulee aina olemaan. Kaikki alkoi jo aikoja sitten, Toukalle suunniteltiin poikuetta ja lopulta poikue tuli ajankohtaiseksi. Emänä toimi varmasti kaikkien tietämä Marli. Poikueesta oli hyvin paljon ennakkoluuloja, monet haukut kohdistui juuri tähän poikueeseen. Poikue kuitenkin toteutui ja niin maailmaan syntyi neljä pientä pupuvauvaa. Kahden viikon ikäisinä poikueen kolme nuorukaista katosi, muistan sen kuin eilisen. Kuinka kaksi viikkoiset kaninpoikaset voivat kadota tallista, kuinka se on mahdollista? Kysymykseen ei ikinä saatu vastausta, onneksi jäljelle jäi yksi poikanen.



Olin ihastunut poikueen nelosmuksuun, tapahtuman jälkeen en ollut enää varma haluanko kyseisestä yhdistelmästä kania. Sitä parasta ei enää ollut. Usko meni koko ideaan. Poikuetta emme halunneet uusia, siinä olisi mennyt jo maku yhdistelmään. Aika kului ja mietin eri vaihtoehtoja, päätöksen tekeminen oli tosi hankalaa. Päädyin kuitenkin ottamaan Elsin, lapsi oli minulle tarkoitettu.

Ensimmäisen kerran näin Elsin ollessani Minnalla yötä, pimeässä tallissa ihastelin tätä ainoaa lasta. Kuulemma sovimme yhteen. Kiertelimme tallia eri karsinoita katsellen ja näytin Elsille paikkoja. Tyhmää, mutta hauskaa. Oli kuitenkin aika lähteä pois kanien luota, joten kauaa en kerennyt lasta ihailla. 
Tolle ilmeelle mä tuun aina sulamaan.

Aina ei saa mitä haluaa.
Elsi on aina ollut iso. Pienenä se oli ainoa lapsi, täten loogisesti se kasvoi nopeasti runsaalla ravinnolla. Minulle tullessaan tyttö painoi jo reilun kilon. Elsistä tuli tottakai lellitty, se sai huomiota ja vapauksia paljon. Elsi oli rohkea ja sosiaalinen. Se hyppi syliin, juoksi perässä. Sellainen täydelinen lapsi. Heti ensimmäisenä päivänä se mennä viipotti metsässä, niin kuin olisi siellä aina ollut. Myös matka sujui rennosti, pienen ottaessa nokosia.




En tajua miten jokin voi olla näin suloista.
Elsi oli nuorena aika menijä, vauhtia oli oikeasti hurjasti ja iloloikkia lensi missä vaan. Ja niin lentää edelleen. Metsässä sai juoksennella puskissa tuon vekkulin perässä ja odottaa mitä tapahtuu seuraavana. Tylsää ei tämän kanin kanssa ole ollut.  Vuosi ei ole vielä paljoa mittarissa, eikä se paljolta näytä kanissakaan.





Elsi kasvoi lellittynä, se vietti kanilassa alkuun kaikki päivät ja yöt vapaana, kunnes tämä vapaus suotiin myös hänen isälleen. Tällöin vapaana oloa tuli öisin ainakin 12 tuntia. Elsi ei osannut enää olla häkissä, se ei ollut enää mukavaa. Niinpä kani asusti minun ollessa poissa pitempään vapaana kanilassa, ei siitä haittaakaan ollut. Elsi tiesi jo pienenä mitä pitää tehdä saadakseen tahtonsa läpi.



 Esteitä kokeiltiin iän salliessa. Jossain välissä tuntui ettei tuo kani ikinä tule hyppäämään edes keskivaikean tasoista pystyä. Hankaluuksista päästiin yli ja vaikeaan suoraan klaussauduttiin hyvin nopeaan. Tänään onkin mahdollisesti aika siirtyä kisaamaan eliitti suoraa! Mutkaltakaan ei puutu kuin kaksi klassauspistettä, olettaisin että nekin on helppo saada suhteellisen nopeasti kasaan.





Elsi on oikein mainio pupu. Katuisin jos en olisi ottanut sitä tänne. Vuoden loppuun mennessä on myös tarkoitus saada Elsiltä jälkeläisiä, kunhan on sen aika. Tämän jälkeen Elsi siirtyy kokonaan omistukseeni, eikä ole enää Minnan ja minun yhteinen. Kiitos myös Elsin vauvakuvista Minnalle!





Pitemmittä puheitta, toivottavasti postaus oli teille mieluinen. Näiden lauseiden myötä haluan sanoa:
Paljon onnea maailman hupsuin kani Maytime Enastående!
Pikku-prinsessa



Rakastan sua aina ja ikuisesti.