perjantai 26. elokuuta 2016

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Järven rannalla

Oli taas aika hieman reissata, tosin tarkoitus ei ollut tehdä matkaa pupun kanssa. Perjantaina käväisin koulun jälkeen kotona, jonka jälkeen suunnistettiin pupun kanssa Helsinkiin tapaamaan Emmaa. Helsingistä jatkoin matkaa bussilla kohti Mäntyharjua. Auringon laskeuduttua saavuin Lampaalle ja Peto pääsi viettämään yötä sievään häkkiin.

Lauantaina Lampaalla oli syntymäpäivä, joka oikeastaan olikin koko matkan aikaansaaja. Peto sai viettää koko lauantain isossa tarhassa, jonka lisäksi kävimme kuvailemassa pupuja rannalla ja hypytimme Petoa ja Xenaa. Myös sunnuntai aamun Peto sai viettää aitauksessa. Ainakin on poika saanut ulkoilla, kotona kun se ei ole mahdollista.



Kaverukset
Peto ja Xena
 









Peto ei ole hyppinyt aikoihin ja kyllä se jonkun verran näkyi. Ponnua on järkyttävän paljon, mutta välillä meneminen oli aikamoista pohtimista. Hieno tuo poika kuitenkin on, ehkä sitä joskus käväistään muutamissa kilpailuissa. Ehkä.