Never gonna say goodbye: Vuosi sitten

Syntyi kani nimeltä Maytime Enastående, tutummin Elsi.

Elsi, kasan keskellä pää ylöspäin.

En tiedä mistä aloittaisin. Elsi on upea, on aina ollut ja tulee aina olemaan. Kaikki alkoi jo aikoja sitten, Toukalle suunniteltiin poikuetta ja lopulta poikue tuli ajankohtaiseksi. Emänä toimi varmasti kaikkien tietämä Marli. Poikueesta oli hyvin paljon ennakkoluuloja, monet haukut kohdistui juuri tähän poikueeseen. Poikue kuitenkin toteutui ja niin maailmaan syntyi neljä pientä pupuvauvaa. Kahden viikon ikäisinä poikueen kolme nuorukaista katosi, muistan sen kuin eilisen. Kuinka kaksi viikkoiset kaninpoikaset voivat kadota tallista, kuinka se on mahdollista? Kysymykseen ei ikinä saatu vastausta, onneksi jäljelle jäi yksi poikanen.

Olin ihastunut poikueen nelosmuksuun, tapahtuman jälkeen en ollut enää varma haluanko kyseisestä yhdistelmästä kania. Sitä parasta ei enää ollut. Usko meni koko ideaan. Poikuetta emme halunneet uusia, siinä olisi mennyt jo maku yhdistelmään. Aika kului ja mietin eri vaihtoehtoja, päätöksen tekeminen oli tosi hankalaa. Päädyin kuitenkin ottamaan Elsin, lapsi oli minulle tarkoitettu.

Ensimmäisen kerran näin Elsin ollessani Minnalla yötä, pimeässä tallissa ihastelin tätä ainoaa lasta. Kuulemma sovimme yhteen. Kiertelimme tallia eri karsinoita katsellen ja näytin Elsille paikkoja. Tyhmää, mutta hauskaa. Oli kuitenkin aika lähteä pois kanien luota, joten kauaa en kerennyt lasta ihailla.

Tolle ilmeelle mä tuun aina sulamaan.

Aina ei saa mitä haluaa.

Elsi on aina ollut iso. Pienenä se oli ainoa lapsi, täten loogisesti se kasvoi nopeasti runsaalla ravinnolla. Minulle tullessaan tyttö painoi jo reilun kilon. Elsistä tuli tottakai lellitty, se sai huomiota ja vapauksia paljon. Elsi oli rohkea ja sosiaalinen. Se hyppi syliin, juoksi perässä. Sellainen täydelinen lapsi. Heti ensimmäisenä päivänä se mennä viipotti metsässä, niin kuin olisi siellä aina ollut. Myös matka sujui rennosti, pienen ottaessa nokosia.

En tajua miten jokin voi olla näin suloista.

Elsi oli nuorena aika menijä, vauhtia oli oikeasti hurjasti ja iloloikkia lensi missä vaan. Ja niin lentää edelleen. Metsässä sai juoksennella puskissa tuon vekkulin perässä ja odottaa mitä tapahtuu seuraavana. Tylsää ei tämän kanin kanssa ole ollut. Vuosi ei ole vielä paljoa mittarissa, eikä se paljolta näytä kanissakaan.

Elsi kasvoi lellittynä, se vietti kanilassa alkuun kaikki päivät ja yöt vapaana, kunnes tämä vapaus suotiin myös hänen isälleen. Tällöin vapaana oloa tuli öisin ainakin 12 tuntia. Elsi ei osannut enää olla häkissä, se ei ollut enää mukavaa. Niinpä kani asusti minun ollessa poissa pitempään vapaana kanilassa, ei siitä haittaakaan ollut. Elsi tiesi jo pienenä mitä pitää tehdä saadakseen tahtonsa läpi.

Esteitä kokeiltiin iän salliessa. Jossain välissä tuntui ettei tuo kani ikinä tule hyppäämään edes keskivaikean tasoista pystyä. Hankaluuksista päästiin yli ja vaikeaan suoraan klaussauduttiin hyvin nopeaan. Tänään onkin mahdollisesti aika siirtyä kisaamaan eliitti suoraa! Mutkaltakaan ei puutu kuin kaksi klassauspistettä, olettaisin että nekin on helppo saada suhteellisen nopeasti kasaan.

Elsi on oikein mainio pupu. Katuisin jos en olisi ottanut sitä tänne. Vuoden loppuun mennessä on myös tarkoitus saada Elsiltä jälkeläisiä, kunhan on sen aika. Tämän jälkeen Elsi siirtyy kokonaan omistukseeni, eikä ole enää Minnan ja minun yhteinen. Kiitos myös Elsin vauvakuvista Minnalle!