maanantai 12. kesäkuuta 2017

Finnderby 2017

Pitkästä aikaa kanikisoissa. Päivä oli aivan älyttömän lämmin, mutta sitäkin mukavempi. Oli ihanaa nähdä kavereita ja viettää aikaa hyvässä seurassa. Kisapäivä sujui mukavan iloisissa tunnelmissa. Tätä fiilistä olinkin kaivannut, sitä mitä kanikisat todellisuudessa ovat. Hienoja päiviä, upeita kaneja ja mahtavaa porukkaa. 





Toukan lapsi muistuttaa aivan isäänsä! 

Kaikki kanit tekivät lämpimästä säästä huolimatta tasaisen varmoja ratoja. Upeita suorituksia kaikilta ja ihailtavan rauhallista ohjaamista. Pitkältä aikani kului kameran takana, kun kuvailin kilpailuja. Pääsin mä myös hypyttämään muutamaa kania, kun omia ei mukana ollut. Yksi näistä kaneista oli Toukan lapsi "Minkki," ihana tutustua Toukan lapsiin lisää, ovat ne niin symppiksiä. Ensi viikonloppuna suuntaan Jyväskylään tuomaroimaan kisoja, hassua kun nyt tulee monet kisat peräkkäin.







Kilpailut olivat Finnderbyn yhteydessä, joten kävimme myös katsomassa hevosia. Tai no, niitä tuli vastaan etsimättäkin. Ratsastus on kyllä niin hieno laji, ehkä minä itsekin palaan joku päivä takaisin tuohon "tallielämään." Toistaiseksi minulle riittää kuvailu, hevoset vievät aikaakin niin valtavasti
.




Naama rutussa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti