keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Koiria siellä täällä

Reilu viikko sitten kävin kavereiden kanssa koiramessuilla. Olin ensimmäistä kertaa ikinä bloggaajana messuilla. Pasilassa sijaitseva messukeskushan on entuudestaan minulle hyvin tuttu, on sitä koiramessuillakin tullut pyörähdettyä pariin otteeseen. Mitään näin vastaavaa en kuitenkaan ole kokenut aikaisemmin, kokemuksena tämä bloggaaja-osuus oli mielenkiintoinen ja mukava. 

Odotuksieni mukaisesti messuilla oli paljon kaikenlaista, eniten toki eri rotuisia ja näköisiä koiria. Messut on kyllä erityisen hyvä tilaisuus tavata tietyn rodun edustajia hurja määrä samalla kerralla. Rotutorilla oli vielä osa roduista yksitellen esiteltävinä. 
Myyntikojuja ei tullut kierreltyä niin paljoa, sillä en Liljalle tällä hetkellä oikein tarvitse mitään. Ainoastaan yksi kuppi tarttui matkaani. Täytyy kyllä myöntää että tein virheen ostaessani vain yhden kupin, sillä tarvetta olisi ollut kahdelle. Myynnissä tuttuun tapaan näkyi olevan koiran herkkuja sekä ruokaa, pantoja, hihnoja ja paljon leluja. Messuilta saa vaikka ja mitä, jos tarve vaatii.

Messuilla oli paljon erilaisia lajiesittelyjä sekä näytöksiä. Eniten kiinnostuin noseworkista, josta oli sekä isolla että pienellä areenalla esittelyt. Noseworkin saloihin meitä johdatteli myös hieman erilainen koira, joka näkyy alla kuvassa. Olen noseworkin aloittamista miettinyt jo pitkään, mutta aina se on vain jäänyt. Myös koirakeilaus tuli aivan uutena lajina minulle. En ole ennen nähnyt keilausta niin, että koira palloa tönäisemällä kaataa keiloja. Toko-näytöskin nähtiin jossain välissä, tarkoitus olisikin jatkaa Liljan kanssa tokoilua ohjatuissa treeneissä ensi keväänä. 


Loogisesti kaikkeahan me ei keretty katsomaan, kun ohjelmaa oli niin paljon yhdeksi päiväksi. Hyvin kattavan katsauksen ja mukavan kokemuksen messuista kuitenkin sai yhden päivän perusteella. Kaksi päivää ilman omaa koiraa kävisivät ehkä myös hieman pitkiksi, kun ohjelma on miltei sama eri päivinä. Ja ken tietää, jos joku vuosi olen oman koiran kanssa esiintymässä koiramessuilla. Olisihan se hauskaa ja ainutlaatuinen kokemus! 

Houkutusten Highway keräsi katsojia oikein kunnolla ja olihan tuo ohjelmanumero hyvin vauhdikas ja viihdyttävä! Osa koirista juoksi suoraan omistajan luo, kun toiset jäivät pitämään kunnon evästaukoa.


Hurtan pisteellä oli paljon kaikenlaista koirille sekä ihmisille myytävien varusteiden lisäksi. Yksi nurkka oli varattu koirille tarkoitettuun jouluiseen kuvauspisteeseen, josta nappasin kaksi alempaa kuvaa. Lisäksi Hurtan pisteeltä sai pistää postiin joulukortteja, joten mekin rustasimme pariin korttiin terveiset kavereille kun eivät itse messuille päässeet.


Hau Hau Championin pisteen pallomeri löysi ihan suosikkikäyttäjänsä. 
Osa koirista olisi  viihtynyt päivä tolkulla pallojen seassa.

Tällainen kasa tavaraa lähti messuilta mukaan.