keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Ulkokisat korkattu

Viime viikonloppuna kisattiin Jyväskylässä ja Vantaalla. Jyväskylään oli tarkoitus lähteä pitämään hauskaa ja katsomaan miten Elsin lapset aloittavat kisauransa. Vantaan kisoissa olin itse järjestäjänä ja vaikka päivä vaatikin hieman ennakkosuunnittelua, sujui se silti hienosti. Näin on vuoden ensimmäiset ulkokisat meidän osalta käyty tsekkaamassa. Sää oli ainakin monipuolinen, lumisateesta auringon paisteeseen. 
(Kuvat c. Tessa, Mette, Lammas, Emma ja Maisu)

Jyväskylässä Sera meni vaikean suoran kahdella virheellä, aina sieltä tippuu jokin pysty matkan varrella. Hienosti Sera jaksoi kuitenkin keskittyä ja rata oli oikein siisti. Sera kun on meinannut alkuvuonna puskea hieman läpi ja muutenkin keskittynyt vain isoilla esteillä. Veikkaisin, että ulkona hyppiminen on kuitenkin enemmän meidän homma.

Kilpailuissa oli niin helppo mutka kuin suora. Geeta ja Peto olivat suoralla hieman jäässä, eikä ihmekkään. Kisat olivat nuorukaisille ensimmäiset, eivätkä kumpikaan ollut hypännyt ennen kokonaista helpon rataa. Helpon suoran Geeta meni kolmella virheellä ja Peto kahdella, molemmilla yksi virheistä tuli vinoon jääneestä lankusta. Mutkan alkuun mennessä molemmat kanit olivat saaneet jaloitella ja menivät hienosti yhden virheen radat.



Vantaalla omille kaneilleni luokkia oli eliitti mutka ja helppo mutka. Geeta ja Peto jatkoivat yhden virheen putkea ja täten molemmat ovat klassauspisteen päässä keskivaikeasta mutkasta. Peto sijottui kuudenneksi yli viidenkymmenen muun joukosta!

Eliitissä nähtiin päivän aikana monta hienoa rataa, kanit liikkuivat itse ja hyppivät esteitä innolla! Luokka sujui ripeästi ja menoa oli mukava seurata. Myös omat kanini etenivät radalla hyvin, eikä minun tarvinnut oikeastaan muuta tehdä kuin pysyä perässä. Virheitäkään ei monia matkan varrella kertynyt vaan Toukka hyppi radan yhdellä virheellä, kun taas Omega ja Elsi kahdella.

Ensi lauantaina minun kaneista osa lähtee Helsinkiin kisoihin, täytyy toivoa että kaikki sujuu hyvin. Itse lähden lomailemaan hieman pitemmäksi aikaa, täytyy toivoa että kanit selviävät hengissä ilman minua. Kai se on totuus, että myös minun pitää välillä osata heittää arki vähän sivuun, eikä pelätä kaikkea uutta. Onneksi Helmi lupautui äitini lisäksi käydä hoitamassa kaneja minun ollessa poissa. Ja aina voin kotiväeltä kysyä kanien kuulumisia, joten eiköhän kaikki suju hyvin.






maanantai 25. huhtikuuta 2016

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Täällä sattuu ja tapahtuu

Blogia ei ole tullut päivitettyä viikkoon. En vain ole jaksanut tai kerennyt, tässä lyhyessä ajassa on kerennyt sattumaan ja tapahtumaan vaikka ja mitä. Aloitetaan vaikka positiivisesta asiasta eli messuista, jonka jälkeen kerron hieman Sanin tilanteesta.

Viime viikonloppu vietettiin messuilla meillä yötä olleiden kavereiden kanssa. Oli oikein hauskaa. Messuilla olin molempina päivinä kahden tunnin ständivuorossa, sekä Suomen Estekanien hyppynäytöksessä kanieni kanssa. Monet ihmiset kyselivät lajista, toivottavasti edes osa tulisi myös kilpailuihin. :) Ostoksia en pahemmin tehnyt, Sanille aktivointipallo ja lelu. Ensimmäistä kertaa ostin kaneille tuollaisen oikean aktivointipallon ja Sani on nyt jo ihan hulluna siihen.




Ennen messuja sattui hieman ikävämpi tapaturma. Olin lähdössä perjantaina jo koululle päin, mutta kävin ensin hoitamassa kanit. Pääsin ulkohäkille ja kumarruin kolmikon häkin viereen. Sani ampaisi häkin toiselle puolella hirveällä vauhdilla, eikä käyttänyt lainkaan oikeaa takajalkaa. Huolissani menin nostamaan kanin syliin ja tunsin heti että jalan sisäpuolella on jokin haava. Otin Sanin kanilaan ja tutkin haavaa hieman paremmin, iho oli revennyt niin että jalan lihas näkyi. Sani oli hetken aikaa boksissa, jottei satuttaisi itseään enempää.

Soitin eläinlääkärille ja laitoin vielä viestiäkin, putsasin haavan ja leikkasin karvoja sen ympäriltä. Kolmen maissa lähdettiin eläinlääkärin vastaanotolle, taas hyvä onni että eläinlääkäri pystyi ilman varoitusaikaa ottamaan kanin tikattavaksi. Sani sai rauhoitteen ja me matkasimme takaisin kotiin. Tunnin päästä haimme kanin takaisin, haava oli kuulemma isompi miltä näytti  ja ihoa tikkaamiseen melko vähän. Riski haavan aukeamiseen oli siis tiedostettava.

Nyt Sani asuu huoneessani jonkin aikaa, haava saa parantua rauhassa ja Sani joutuu olemaan vähemmällä liikunnalla. Hyvin ja siististi on haava kuitenkin lähtenyt parantumaan, nyt on vain otettava rauhallisemmin ja kanin ehdoilla. Esteille palaillaan sitten, kun se tuntuu hyvältä idealta. Mitään kiirettä ei pidetä sen asian suhteen, tärkein olisi saada Sani takaisin Omegan ja Seran luokse asumaan.

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Reissailua, näyttelyt ja hyppyjä

Kuten aiemmin kirjoitin, perjantaina matkasin Geetan ja Peton kanssa Mäntyharjulle. Lauantaina oli KKJ:n näyttelyt Lappeenrannassa. Molemmat kaneistani oli ilmoitettu arvosteltaviksi ja olen oikein tyytyväinen arvosteluihin. Geeta oli Baby naaraiden luokkavoittaja ja sai turkistaan kunniamaininnan. En edes odottanut kaneilta mitään, lähdin viettämään mukavaa päivää. Päivä olikin ihan huippu, hyvä seura ja yleisesti lämmin ilmapiiri. Ihanaa vaihtelua estekilpailuille. Päivän aikana kerkesi tehdä vaikka ja mitä muun muassa käytiin ulkona kanien kanssa ja toimin kaneilla assareina.

Sunnuntaina hypytettiin Monnin kanssa kaikkia kolmea Elsin lasta. Petoa, Geetaa ja Hampia. Kaikki hyppivät oikein hienosti, ottaen huomiion kanien kokemattomuuden esteiltä. Hypyistä löytyy alta video ja kuvia. Kahden viikon päästä matkaan takaisin Mäntyharjulle, josta suunta käy kohti Jyväskylää ja kilpailuja. Pääsevät muksut kisaamaan ensimmäistä kertaa kilpailuihin.

Viikonloppu sujui hyvin, vaikka kotona odottikin astetta hankalampi operaatio. Eipä asu enään äiti ja lapsi yhdessä. Noh, ehkä parempi näin. Eipä tarvitse jatkossa miettiä reissujen jälkeen miten saa kanit takaisin yhteen, eikä kaneille koidu turhaa stressiä. Pidän mieluummin mielessä mahtavan viikonlopun ja onnellisuuden tunteen, kun murehdin kanien perään. Ei yksi asia koko maailmaa kaada.

Parin viikon päästä on Vantaalla järjestämäni kilpailut. Luokkina helppo, keskivaikea ja eliitti mutka. Tulkaa ihmeessä kaikki kilpailemaan, tehdään päivästä mukava!






Hampi kiituri loikkaa!
Voi mahtavuudet!

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Ostoksia ja uudistuksia

Viime aikoina kaneille on tullut ostettua vaikka ja mitä. Suurin muutos mahtaa olla ruuan vaihdos, meillä nimittäin syödään nykyään Burgess Excel ruokaa. Pitkään oli ruuan vaihdos mielessä ja nyt se tuli toteutettua. Ruokaa tilasin 4kg säkin Mustin ja Mirrin verkkokaupasta ja samalla mukaan tarttui muutakin tavaraa. Elsille ja Geetalle sekä Petolle isommat vessalaatikot, ovat muuten toimineet paremmin kuin hyvin! Kaksi pientä metallikippoa tilasin myös tulevaisuutta varten. Kaneille myös iso herkkupussi, josta saa tehtyä muun muassa lahjotuspalkintoja kilpailuihin.

Kaksi uutta purusäkkiä saatiin myös sekä puupellettejä 20kg säkki. Aiemmat puupelletit(ja olkipelletit) kestivät melkein vuoden, joten oli jo aika ostaa lisää. Kauan aikasemmista oli kyllä hyötyä. Kaksikerroksisen häkin päälle saatin myös vihdoin ja viimein matot. Matot pysyvät paikoillaan hyvin ja ovat muutenkin helpompia siivota ja siirtää hetkeksi muualle. Minulla oli myös ylimääräsiä juomapullojen korkkeja ja sain korkeille omat pullot. Lisää pulloja käyttöön siis. Onnistuin hajottamaan yhden korkin juuri ennen uusien saamista, joten uusista oli paljon hyötyä.

Kaikennäköistä on tullut siis osteltua, kanit tykkäävät. Nyt viikonloppuna tarkoituksena oli lähteä Helsinkiin kisaamaan, mutta tein suunnitelman muutoksen, täten lähden aivan muualle. Lauantaina suunta siis kohti Lappeenrannan näyttelyitä, tosin matka alkaa jo perjantaina kohti Mäntyharjua. Mukava viikonloppu luvassa, vaikka osa kaneista joutuu olemaan hetken hieman vähemmällä huomiolla. Ehkä nekin kaipaavat välillä lomaa minusta. Alla kuvia viime viikoilta, kanit ovat ulkoilleet paljon ja eläneet normaalia kanien arkea.

lauantai 2. huhtikuuta 2016

Lohja 26.3.

Viikko sitten pyörähdimme Lohjalla kisaamassa. Minulta osallistui kaneja vain eliittiin, mutta tekemistä riitti hyvin koko päiväksi. Toukan lapsia oli ensikertalaisina helpossa ja kaikki menivät mahtavan hienosti! Kuvailin muita luokkia ja ihastelin muiden kaneja. Pidin omia kanejani juoksentelemassa kilpailualueen reunalla helpon aikana ennen eliittiä.

Eliittiin minulta osallistui Sani, Omega sekä pitkältä mammalomalta palannut Elsi. En sinäänsä odottanut mitään huippusuorituksia, olihan viime kilpailuista näiden kanien kanssa jo aikaa. Kanit asuvat myös viileässä, kolmikko vielä viileämmässä ulkona. Sisälämpötila on siis kaneille lämmin ja rasittaa varmasti. Elsi yritti hienosti kaikkia esteitä, eikä virheitä tullut kuin kaksi. Shakille mammalta irtosi hyvin suuri loikka. Elsi sai kuman ollessaan ensimmäinen ei sijoittunut. Sani meni kahdella virheellä, aivan älyttömän hyvin! Omega pitää tasoaan selvästi ylhäällä ja molemmat kierrokset mentiin yhdellä virheellä. Omega nappasi luokasta kolmannen sijan.

Kilpailuista matkasimme Meten kanssa Helsingin kautta meille. Päivä oli hauska ja seura aivan huikeaa! Oli mukavaa nähdä  kaniporukkaa koossa hieman eri poppoolla, ei sillä etteikö myös ei-paikalla-olleet kuuluisi mukaan hauskojen joukkoon. Pitkän päivän jälkeen oli ihanaa palata kotiin omien kanien luokse, vaikeaa kun on olla samalla kilpailuissa ja kotona hoitamassa kaneja. 
(Kuvat c. Mette)

Sani viilentymässä